Kyllä me ihmettelimme kun meidän pihalle tuli tutun Palvelijan kanssa tuollaien innokas pieni Tiitu- koira. Mammakin sille jutteli ja läperteli, että mummo muru.  Minun Ramseksen piti aluksi vähän murahtaakkin, että pysyisi tuo omituinen hännän heiluttaja vähän kauvempana.Ja minä Solei sähähdin varoitukseksi. Se pyyti meitä leikkimäänkin. Mitä ihmettä? Onneksi ei sisälle työntynyt.

Toisella kertaa se omituinen uusi Ystävämme-Tiitu työntyi jo sisällekkin. Mitähän se nyt aikoo?

No se juoksenteli pitkin alakertaa ja aina välillä meni meidän kiipeilytelineen alaosaan makamaan ja katseli iloisesti meitä. Otti sen heti omaksi paikakseen. Kyllähän se meitä vähän ärsytti. Ei muu auttanut kuin ruveta vähän tutustumaan, ettei tuo meidän kotia valtaa.

 Kyllä minullakin Siiri-Muorilla ihmetyttää tuo hännän heiluttaja ja se miksi se minua kohti tulee lattiiaa pitki kiemurellen, eikä edes katso silmiin? Täytyy tässä vähän karvoja pystyyn nostaa.

Kyllä minusta Soleilista tuo Tiitu on vähän arvelluttava kaveri ja täytyy olla vähän varovainen. Minulle Prinsessalle hyvin sopii, että hän minulle kumartelee ja nöyristelee.

Minua Ramsesta ei tuollainen ystävä ole kiinostanut, joka häntäänsä hakkaa joka paikkaan. Pitää se minunkin tulla lähemmin katsomaan, millainen tuo Tiitu-tyttönen on? Aika kiinostava hän on.

Tiitu meinasi syödä ja rikkoa meidän lelut. Ne piti lattioilta pois ottaa. Mamma oli ostanut Tiitulle oman lelun.

Tiitu ja Iines Ystävämme